Minulla on kotona toistakymmentä RuuviTagia. Viime päivinä olen vertaillut eri antureitten näyttämiä tuloksia. Kaksi antureista on talvisin kylmässä: toinen kuistilla ja toinen vesikaton alla lämmittämättömässä tilassa, mutta kumpikin on silti sateelta suojassa.
Huomasin, että näiden kahden anturin kosteusmittaus on pahasti pielessä. Kuistilla oleva anturi näyttää lähes aina 100 %:n kosteutta. Vesikaton alla oleva anturi näyttää 75 % kun taas samaan tilaan laittamani muut anturit näyttävät 55-57 %. Kokeilin kolmella muulla anturilla. Lämpötilassakin on pieni ero, noin aste. Mielestäni odotin riittävän kauan, että mittauslukema tasoittui, useita tunteja.
Onko niin, että ulkona tai lämmittämättömässä eli välillä varsin kylmässä ja kosteassa tilassa olevan RuuviTagin kosteusmittaus kärsii?
Käytännössä lähes kaikki kosteusanturit alkavat näyttämään korkeampia lukea mikäli ne ovat pitkään erittäin kosteassa ilmassa (>80%). Se on niiden ominaisuus. Anturit palautuvat takaisin kalibrointitasoonsa, kun ne ovat kuivassa ilmassa pitkään tai sitten ne palautetaan takaisin esimerkiksi uunittamalla piirilevyä +100C @ 1-3h.
Kiitos neuvosta. Uunikäsittelystä olikin joskus aiemmin puhetta, mutta silloin en ymmärtänyt, että kosteusanturin pikkuhiljainen saturoituminen ulkona on normaalia.
Pitää laittaa anturit uuniin, varmaankin ilman koteloa ja paristoa, seuraavalla kerralla, kun uuni on lämpimänä.
Huomasin, että pakastimen termostaatti on aika epätarkka: asetuksella -20 mittasin -28. Onkohan uuni yhtään tarkempi. Uskallanko luottaa uunin lämpötila-asetukseen vai onko riski, että piirilevy tuhoutuu, jos uunin asetusarvolla 100 astetta uuni onkin paljon kuumempi?
halvat uunit ovat epätarkkoja, kalliit (ja uudet) pitävät pareminn lämpönsä. Pakastimesta en tieä mutta jääkaapissa on todella erilaisia lämötiloja, alhaalla takaosassa +3, kun ylhäällä edessä +9
Pakastimessa varmaankin pyritään pitämään sama lämpötila joka paikassa tai ainakin riittävän matala kaikkialla. Jääkaapissahan on tarkoituksella eri alueita eri elintarvikkeille.
Mutta uunin käytöstä. En oman uunini tarkkuutta tiedä, mutta osaakohan @henri sanoa, miten kuumassa piirilevy vielä säilyy ehjänä?
Pakastimessa lämpötila vaihtelee yllättävän paljon ja se vaihtelee myös paljon paikan mukaan. Massaa hieman ympärillä ja lämpötila vaihtuu hitaasti ja taas suoraan jäähdytysrivaston päällä vaihtelu on nopeampaa.
Piirilevy ilman paristoa kestää aika korkeitakin lämpötiloja (esimerkiksi 120C), mutta kannattaa tosiaan laittaan mieluummin alakanttiin kuin liian kuumaksi.