Piirilevyjen valmistaminen kotikonstein

Hei

Minulla olisi suunnitelmissa aloittaa piirilevyjen valmistaminen kotona omiin pikku projekteihin. En ole koskaan perehtynyt eri metodihin, joilla homma onnistuu. Onko teillä ruuvipenkkiläisillä kokemusta kyseisestä hommasta?

Jos on, olisin kiinnostunut tietämään mikä on halvin ja yksinkertaisin tapa tehdä diy-piirilevyjä. Eli mitä välineitä tarvitaan ja mistä niitä saa hankittua. Opiskelija-budjetilla mennään eli kovin suuria investointeja en voi tehdä.

kiitos

Coyo

Hakua käyttämällä löytyi melko vaivattomasti seuraavat keskustelut jo tältäkin sivustolta:
Piirilevyn valmistus tulostamalla
Piirilevyn syövytysopas
Piirilevyn valmistus
Valoituslaite piirilevyjen valmistusta varten

Lisäksi asettamalla käyttämäsi viestiotsikon taikasanoiksi googleen, saa varsin hyviä ohjeita josta aloittaa.

Mutta kyllä. On kokemusta eikä se ole peruslevylle edes mitään salatiedettä. Valmista maski, valota, kiinnitä, syövytä ja huuhtele. Lopuksi lakkapinta pois, niin juottaminen voi alkaa.

Kallistakaan se ei ole, valmistusmateriaalit ole kuin muutamia euroja. Kalleimpana varmasti lakattu piirilevy (tätä kun ainakin alkuun kuluu. Se ensimmäinen levy ei ihan varmasti onnistu). :slight_smile:

Edit: Lisätty vielä loppuun pakollinen hymiö, jonka tarkoituksena on kertoa että pisteliäästä kirjoitusasusta huolimatta tarkoitukseni ei ole olla tyly tai epäkohteilias.

Harjoitus tekee mestarin.Netistä löytyy hyviä ohjeita,ja niitä soveltamalla + maalaisjärkeä käyttämällä,niin kyllä onnistuu.
(no meni mullakin alussa muutama levy pilalle,mutta aika äkkiä siitä jyvälle pääsee.)
Tosin en nyt kyllä enää rupeaisi suihkuttelemaan valokopio lakkaa,vaan ostaisin valmiina.
pertinax levyt lienee 2-3 euron kieppeillä/kpl.

En halua masentaa, vaikka piirilevyjen tekeminen on kivaa.

Yksi asia mitä minä vihhhaaan. Läpivientien teko. Nysvätä johtoa reikään ja toivoa liitoksesta tulevan luetettava.

Teen omia levyjä, mutta ne ovat aina yksipuoleisia. Esimerkiksi pintaliitoslutikka, kourallinen passiieja jne. Kalustuksen jälkeen valan ne yleensä epoksiin, silikoniin tai jotain.

Myös suunnittelu on hankalampaa, koska hyppylangat täytyy tehdä muissa kerroksissa ja ne sitten taas generoivat jänniä DRC virheilmoja toisinaan ja aiheuttavat aivan turhaa työtä.

Laiskana ihmisenä teen levyn ja tilaan itämailta. JEPit tulee samalla ja hillitön määrä läpivientejä, sekä levy on söpömpi useinmiten.

Kiitos vastauksista!

Yritin etsiä täältä piirilevysuunnittelu-osiosta, mutta en löytänyt.

edit. Tuota tulostustekniikkaa voisin kokeilla kun laser-tulostin löytyy.