Levitaatiolaite

ruuvipenkki.fi/2010/09/01/he … aatiolaite

Rupes sen verran kiinnostaa toi laite että pakkohan siitä oli aihe tehdä.

Onkos kukaan tuota toteuttanut?
Olis kyllä komia laite ja kaverit vois ihmetellä hiukan ku joku Lego ukko hilluu ilmassa :smiley:

Ehkä vuosi sitten suunnittelin itse paperille vastaavan rakennelman Hall-anturilla toteutettuna. Tuolloin en kuitenkaan ehtinyt kyseistä aparaattia alkaa rakentamaan, joten idea jäi siihen. Kun tuon uutisen kirjoitin, äkkäsin vasta, että Hall-anturillahan sen on joku muukin keksinyt toteuttaa (liekö kaupallisetkin samalla tekniikalla?) :smiley:

Noh, joka tapauksessa tuollainen tulee varmaan jossain vaiheessa tehtyä, kunhan aikaa liikenee. Hall-anturin voi metsästää esimerkiksi harjattomasta tuulettimesta kuten taisin uutisessakin mainita. Toki voi ostaa erikseenkin vaikkapa Digi-Keyn kimppatilauksen kautta, jolloin oikea datalehtikin löytynee paremmin.

Ajattelin itse aikoinaan rakentaa vehkeen mikrokontrolleriohjatuksi, koska mielestäni koodia on mukavampi ja helpompi muokata kuin rautaa.

Itse kuulisin mielelläni tässä viestiketjussa vinkkejä sähkömagneetin rakentamiseen ja sen virransyöttöön. Esim. montako kierrosta minkä paksuista kuparilankaa ja millainen rautasydän tarvitaan hyvään sähkömagneettiin?

Löysin muutaman hall anturin cd asemasta mutta kaikki muut osat sitten puuttuukin.
Pitääkö tuota hall anturi tekniikalla leijuessa sen leijuvan esineen olla mangneettinen?

Tuolla ton tyypin projektisivuilla kerrotaan tuosta sähkömagneetista että siinä on m8 pultin ympärillä 1mm(?) paksuista kuparilankaa n.50m

Tulipa tuossa tehtyä yks sähkömagneetti koulussa ja ihan hyvin nykii noita ruuveja ja magneetteja.

Tein se tollaseen muoviseen tinalle tarkoitettuun rullaan ja tuuppasin rautapötkön sisään.

Specsit:
1mm paksuista kuparilankaa ihan perkeleesti varmaa yli 50m?
Muovikela jonka paksuus 2mm
Täysrautatanko 20mm paksu ja 65mm pitkä

Koko magneetti on n. 45mm paksu ja 65mm pitkä

Pystyisitkö mitata vielä langan kokonaisresistanssin ja kertoa millaista virtaa/jännitettä sähkömagneetille pukkasit?

Joo unohin tuon. Piti kyllä laittaa.

Resistanssi on 3.6ohm ja muuntajalta tuli 12v 1A

Rupes ottaa lämpöö jonku 5min jälkee. Magneetti siis

Tämäkin on työn alla koulussa. Hall anturi tekniikalla.
Löysin muutamia antureita mutta miten liitän ne?
Ne on 4 pinnisiä ja päällä on vain kirjain D. Vai onko sillä mitään väliä miten ?

itseänikin alkoi kiinnostaa kun näin tuon uutisen. pitääpä etsiä tarvittavat osat ja kahtoo jos joskus jaksas tehä tuommosen tuolla hall anturilla

Sain juuri valmiiksi tälläsen (hall- tekniikalla) ja en saa toimiin.
Ledit eivät pala saavat vain 0.7V. Liian iso etuvastus?
Magneetille tulee + mutta ei -
Mosfetille tulee source pinniin 12v ja gate pinniin saman verran. Drain pinnistä ei tule virtaa. Diodia koitin kumminkin päin. Ei vaikutusta. Oisko neuvoja korjata? Juotoksissa en virheitä löytänyt
Edit: piirit ovat gl494 ja ta75358p.
Fetti on irf240 ja diodi byw29ex

Täytyisi saada enemmän tietoa, että osaisi sanoa jotain (esim. kytkentäkaaviota)… Mikäli teet Hall-anturilla, niin mihin ledejä käytät?

Tein tuolla kytkentäkaaviolla mikä oli tuon yhden artikkelin linkissä. Se hall periaatteella toimiva.
Laskin äsken tuon ledien etuvastuksen ja pitäis olla
Täysin oikea

Lisätietoja tosiaan kaivattaisiin. Kuulostaa kuitenkin siltä, ettei tuo transistorisi tai sen ohjaus oikein pelitä, ja tämä pääteltynä ihan vain ja ainoastaan siitä, että nieluvirta on nolla. Olisiko mahdollista, että fetti on rikki? Nehän eivät kestä esimerkiksi staattista sähköä juuri minkään verran varsinkaan hilalla. Sellainen tälli, jota ihminen ei mitenkään voi havaita voi aivan hyvin rikkoa ne.

Toinen kysymys: Millaista poweria käytät? Jaksaako se varmasti syöttää riittävästi virtaa?

Ja ihan kaiken epäselvyyden poistamiseksi, voisitko linkata käyttämäsi kytkiksen ihan suoraan tähän ketjuun ja kertoa sen avulla yksiselitteisesti, mistä jännitteistä ja virroista on kyse. Tajuaa tällaiset tyhmemmätkin vastaajat sitten…

uzzors2k.4hv.org/projectfiles/ma … ircuit.GIF kytkis ois siinä.
Itekkin tuota fettiä epäilen. Löytyy onneksi toinen kappalae niin voi vaikka huomenna kokeilla sillä.

Muuntaja on speckseiltään 12v 1000ma mutta yleismittarilla mitattuna 13v n. 4-5A

Koitin kovin interwebsin ihmeellisestä maailmasta etsiä osasia
jompaankumpaan vaihtoehtoon (hall tai IR versio) jotenkin tuntuu että
tarvittavia osasia ei missään ole kaupan, saattaa tietysti olla että yritin jäljitellä
kytkistä liiankin tarkkaan ja voisi erilainenkin malli ko osasta toimia.

Neways, mistä kannattaa lähteä sekä että hall anturia ja IR ledejä ja vastaanottimia hankkimaan
Kiitos etukäteen

Kokeilin toisella fetillä mutta ei toiminut. Sitte vahingossa kokeilin sillee et näpytin plussa tai miinus johtoa siihen muuntajaan. Mosfetin vieressä oleva ledi alkoi vilkkumaan. Auttaisko joku?

Tuli vaan mieleen että voisko tuo fetti olla vääränlainen? Tai tuo 13 piikin suoraan maihin meneminen väärin?

Mittasin tuon koko piirin resistanssin(ilman mikropiirejä) ja se oli n.23kohm

Hajoo kohta pää tän kanssa! Tuntuu siltä että toi 494 ei anna mitään pulssia tuolle fetille.( kuuluisko sen antaa?)

Auttaisko pari kuvaa?
img411.imageshack.us/i/imageung.jpg/
img842.imageshack.us/i/imagetcx.jpg/

Tuossa kytkiksessä on jätetty tl494:n toinen komparaattori irralleen. Yhdistämällä pinnit 14 ja 15 sekä kytkemällä pinnin 16 maahan sattaa auttaa.

Isot kiitokset archonille! Levitaatio laite toimii nyt puoliksi eli magneetti toimii mutta toinen piiri ei taida toimia koska se ei säädä tehoa ollenkaan. Pitääkö sille toiselle piirille antaa virtaa?

E: kokeilin antaa virtaa tuolle lm358: anto 12v 494 1 pinnille ja magneetti sammui. Ilman virtaa 1 pinnille tulee 0.8v ilman että hall anturin vieressä on magneettia ja 0.9v silloin kun magneetti oli vieressä: ei vaikutusta magneetin tehoon.

Tein vähän kaikenlaista sain tämän toimimaan. Pieni pettymys oli että leijutettava esine oli aika lähellä magneettia, syynä tähän hall anturin herkkyys on huono. Parhaimmillaan siinä leijuu 2,5cm pitkä m8 pultti mutterin kera. Varmaan saan parempia tuloksia myöhemmin kun on parempi teline ja enemmän säätöä + paremmat magneetit