Sähköinen paperi

Jostain sain päähäni alkaa pohtimaan yksinkertaisen e-book lukian tekemistä. Hetken asiaa tutkailtuani internetin ihmeellisestä maailmasta, en asiassa tullut paljoakaan viisaammaksi. Sen verran löysin, että teidät tavoitin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan pohdin tuotoksen olevan SD-card reader → Controller → Display, parilla napilla.

Koska olen enemmänkin koodauksen maailmasta ja sulautettujakin järjestelmiä olen vain koodannut pari kertaa, ajattelin teiltä hieman kysellä ajatuksia, ennen kuin hautaan idean toteutumattomien projektien laatikkoon. Puhtaaseen elektroniikkaan olen tutustunut pintapuoleisesti, mutta voidaan tässä tehdä oletus, että en tiedä mitään.

Eli kysymyksiä:

Saako noita sähköisiä papereita ostettua jostain yksittäiskappaleina kohtuuhintaan?
Tarvitseeko nuo näytöt vielä erillisen näytönohjaimen erikseen?
Onko tuon toteutus mahdollista vähillä elektroniikan taidoilla? Esimerkiksi hankkimalla mahdollisimman pitkälle jalostetun komponentin jonka yhdistää tuohon näyttöpäätteeseen?

Itse en löytänyt mitää fiksuja artikkeleita asiaan liittyen, joten jos jotain vastaavaa on maailmassa, niin sellaiset voisi selittää asiaa.

(koodauksessa on harvemmin ollut ongelmia jos specsit ovat avoimia)

Olen pohtinut joskus samaa itsekin. Helpoin tie saattaa olla metsästää eBaysta tarvikenäyttöpaneelia johonkin olemassaolevaan lukijaan ja yrittää reverse-engineerata sen ohjaustapa (ellei joku ole jo tehnyt). Mikäli joku on jo vastaavaa tehnyt, saattaa homma helpottua reilusti. Enempää en ole kuitenkaan asiaan paneutunut, mutta voisihan se olla hienoa ohjata vähävirtaista e-näyttöä itse :sunglasses:

Olen itsekkin miettiny, että ois ihan siistiä tehdä itse sellasen vekottimen. Olen yrittäny netistä etsiä ohjeita, mutta tuntuvat olevan sen verran hankalia, että ei niistä oikein saa tolkkua. Harmi kun ei tunne ketään joka ois väkertäny sellasen kasaan :confused: Saattaa jäädä haaveeksi. Onneksi saa ostettuna kaupasta.