Kiitoksia linkistä. Valmiita moduuleita löytyy tosiaan helposti noille 2,4GHz ja 433MHz taajuuksille, mutta myös 868MHz, joka on pelkästään euroopassa käytössä oleva ISM taajuus. Tällä 868MHz taajuudella ruuhkaa ei pitäisi olla niin paljon kuin kahdella muulla ja sillä sallittu lähetysteho on 25mW vrt. 433MHz 10mW. Tuolla 2,4GHz taajuudella lähetysteho saa olla alle 100mW, mutta en sitten osaa sanoa miten tämän taajuuden eteneminen on verrattuna alempiin taajuuksiin eli miten kantomatkat suhtautuvat näihin tehoihin. Ainakaan sisätiloissa tuo 2,4GHz ei kovin hyvin etene ts. se sopii juuri kotien langattoman verkon taajuudeksi, kun ei häiritse koko pitäjää.
Tässä lainaus tuolta viestintäviraston määräyksestä.
Tässä määritelmässä tuon 600kHz pätkän “soveltuva” sana kiinnitti huomiota ja ainakin haluan ymmärtää sen niin, että toimintasuhdetta ei ole välttämättä rajattu. Mutta meidän tapauksessammehan pallon ei tarvitsisi lähettää koko ajan vaan jo esim 30s tai 1min väliajoin lähetetty purske sensoridataa, koordinaatteja yms riittäisi. Tällöin yhteyden nopeuskaan ei olisi niin kriittinen tekijä, eli kaistan leveyskin voisi olla pieni.
Olen erääseen projektiini hommaamassa noita 868MHz moduuleita ja niitä saa suomestakin jo alle 20€/kpl. Se hintaesimerkistä.
Sanoisin, että tuollaiset 25 ja 100 milliwatin järjestelmät ovat ilman järeää tarkasti suunnattua vastaanotinta (kunnon lautanen jne.) turhan tehottomia näin pitkille kantomatkoille. Suunta-antennin käyttö ei tule ilma-aluksessa noilla säteilytehon EIRP-rajoituksilla kysymykseen ja muutenkin sen suuntaaminen olisi liian hankalaa.
APRS-järjestelmä (144,800 MHz) 1200 bps:n bitratella 10-30 watin lähetysteholla ilma-aluksessa voisi riittää kantamaan luotettavasti sen tarvittavan noin 100 kilometrin matkan. APRS:n avulla voisi lähettää paikkatiedon lisäksi myös lämpötila-, korkeus- ja ilmanpainedataa.
Täytynee alkaa lukemaan radioamatööritutkintoa varten kun aikoinaan jäi kiireen vuoksi armeijassa se suorittamatta
100mW on jo aika paljon tehoa. Tuota luokkaa ne Ilmareiden lähettimet ovat olleet, esim. Pula-Ilmarissa taisi APRS-trakkeri ja toistin olla 200mW lähtötehoa (ERPpiä vähemmän), ja 28MHz:lla 100mW (ERPpiä vielä vähemmän). Pallon ollessa horisontin yläpuolella siihen on näköyhteys, ja käytännössä vapaan tilan vaimennus on ainoa mikä rajoittaa. Noh, 2,4GHz:lla tulee jo jonkin verran vaimennusta mm. sadepilvistä.
Linkkibudjetin laskenta jätetään kotitehtäväksi.
Kymmenien wattien lähettimet ovat kooltaan ja sähkön tarpeeltaan melkoisia järkäleitä pallolla lennätettäväksi, eikä sillä lisäteholla saada juurikaan lisäarvoa. Korkeammilla taajuuksilla (>30 MHz) kun värkki painuu horisontin alle, kuuluvuus loppuu. (On toki poikkeuksia ja erikoisuuksia ja erikoisuuksien poikkeuksia, mutta tähän tarkoitukseen ne eivät oikein sovi).
Ok. Olin lukevinani APRS-järjestelmistä, että niissä käytellään yleensä 4-30 watin lähettimiä, mutta toisaalta yleensähän välissä on maastoa toisin kuin tässä tapauksessa. Viimeisimmässä Pula-Ilmarissa yhteys palloon ilmeisesti kadotettiin kun se oli korkeimmillaan. Onko tietoa mistä tämä johtui?
Juurikin. Pinta-aaltopuuhastelu on toisenlaista, kun pitää huomioida mm. siirtolinjahäviöt (pallossa olemattomat), maan pinnan muodoista aiheutuvat katvealueet, radioaallon taipuminen ja heijastumat yms.
[/quote]
Ongelmia on ollut vähän joka projektissa, mutta eri syistä. Ensimmäinen härveli yksinkertaisesti jäätyi, eikä enää elpynyt. Duracellin pupupattereiden pakkasenkestävyydessä on rajansa. Kakkosessa kun hirtti GPS 10km korkeudella kiinni, mutta se alkoi taas näyttää sijaintiaan kun värkki putosi alle 10km. Kolmonen sai siipeensä putoamisvaiheen aikana ja siitä hävisi sähköt. Vehje talvehti Päijänteessä, kunnes löytyi seuraavana kesänä yhdestä mökkirannasta. Nelonen toimi jotakuinkin säädyllisesti, paitsi laskuvarjo. Siinä taisi tosin olla jotain ropleemaa 28mhz majakan vastaanotossa, mutta sitä arveltiin vastaanotinantennien keilan suuntauksesta johtuvaksi.
Mielenkiinnolla seuraan tätä sivusta ja ehdottelen täältä “puuntakaa”.
Pallo menee tuultenmukana, ja tulee alas minne sattuu. Entä jos hyötykuormana olisi kameroilla lastattu RC-liidokki , olisiko ( onko ylipäätään olemmassa ) RC- ohjainta jonka voisi vaikka tuon ARPS:n kautta käskyttää ohjaamaan liidokki vaikka tiettyyn karttapisteeseen . Eli kun seuranta datasta huomaa että pallo on poksahtanut, ja hyötykuorma on tulossa alas, olisi joitain kymmeniä minuutteja aikaa etsiä kartalta sopivalaskeutumispaikka ja ohjelmoida liidokki lentämään sinne ? Ei tarvitsisi laskuvarjoa.
Tätä ohjailtavuuttahan ketjun alussa väläyteltiin, mutta se tarkoittaisi “hiukan” pidempää tuotekehitystä autopilotin osalta. Lisäksi en usko, että normaalikokoiset rc-liidokit pystyisivät kantamaan tarvittavaa hyötykuormaa, jonka painavin osa tulee olemaan kamera(t). Jos saisi veistettyä styroksista tai millä hyötykuorma nyt sitten eristetäänkään jonkin avaruussukkulan näköisen mötikän ja lisäisi parilla servolla ohjauksen. En ole lennokkeja harrastanut, mutta luulen, että turbulenssien yms ilman epätasaisuuksien kanssa autopilotin täytyy olla aika taitava, että saa pidettyä koneen oikein päin ja hyvässä laskukulmassa, jolloin ohjaus ylipäätään olisi mahdollista.
Tietysti täältä saattaisi saada vinkkejä: http://autopilot.sourceforge.net/
Laskuvarjoa en kuitenkaan kyllä jättäisi pois varustelistasta.
Ainoa hyvä liidokki malli olis tälläseen delta.
Kyllähän tuollainen 2-3m liidokkki jo kantaa hienosti HD kameraa…ym mutta välttämättä tuolasissa olosuhteissa ei välttämättä rakenne kestä tai oo kauheen luotettava.
Kyllähän liitävä kone on helpommin ohjattavissa kun pelkkä putoova, käyttäähän sukkulakin liitoa laskussa, tosin nopeus sukkulalla on kova kun sen painaa paljon ja tarvitaan nopeutta että siipi kantaa ja ohjauspinnat toimii.
Minulla ei ole juurikaan kokemusta RC-lentimistä, mutta noita autopilottiprojekteja on netissä lukuisia, ja tuskin se olisi sinänsä ihan toivoton projekti. Alastulo voisi olla niinkin simppeli, että liidetään vaikka 500m korkeuteen, jonka jälkeen poksautetaan varjo auki ja loppumatka leijaillaan. Noutaminen olisi helppoa kun vehje tulisi kuitenkin kotia kohti, mutta kunnolliseen laskeutumiseen tarvittavaa älyä ei tarvitsisi kontrolleriin virittää.
Ohjaaminen voi olla melko haasteellista alkuvaiheessa, laskuvarjonkin kanssa käy yleensä niin että vehje tulee aika sukkana alas jonnekin 4-5km korkeuteen. Ilma on ylhäällä ohutta. Lisäksi jos ohjaus toimisi niin että vehjettä suunnattaisiin linnuntietä kohti lähtöpaikkaa, sen pitäisi liitää yleensä vinosti vastatuuleen. Liekö se ongelma, en tiedä?
Totta, mutta meneekö hyvin toimivan järjestelmän kehittelyyn ja rakentamiseen testauksesta puhumattakaan vuosi? Kaksi vuotta? Kolme vuotta?
Toki haasteet ovat mukavia ja projektista on hyötyä oppimisen kannalta siinä mukana oleville, vaikka laite ei koskaan tulisikaan toimimaan odotetulla tavalla. Automaattiohjaus olisi kyllä hieno ominaisuus!
Kyllähän projekteja on kiva kehittää yhteistyöllä ja saada kokemuksia…ym
Meni projekti kerran tai useemman kerran pieleen mutta siinähän se juju on välillä.
Ainaskin itselläni projektien pelkkä kokeilu on aina innostavaa, pakko saada jotain tehtyä ja kokeiltua.
Itseä on kovasti kiinnostanut “pula-satelliitti” ts. jäykkäkuorinen pallo joka jäisi leijumaan jonnekin 20-30km korkeuteen vaikkapa viikoksi. Sähkön tuotanto hoituisi aurinkopaneelilla, ja aikanaan se sitten tippuisi jonnekin päin maailmaa.
Tuommoiseen vaan voisi olla hieman haasteellista hakea lupia kaikilta mahdollisilta mailta joiden ilmatilaan pönttö saattaisi lentää. Ja tuurilla se tippuisi kuitenkin Pohjois-Koreaan
Tällaista on tullut itsekin mietittyä. Jospa palloon tekisi jonkinlaisen ohjauksen, että se ei lähtisi vaeltelemaan ympäri maapalloa, vaan pysyisi Suomen yllä? Ilma taitaa olla vain niin ohutta yläilmoissa, etteivät potkurit tule kysymykseen. Mitä muita tapoja siirtymiseen olisi jossain tuolla yli 20 kilometrissä?
Tässä erittäin varteenotettava radiovaihtoehto Ruuvipalloon:
Älkää laittako koriin lämmitystä, linssit kondensoivat vettä suuren lämpötilaeron takia. Laitteet lämmittävät suljettua lämpöeristettyä koteloa kuitenkin tarpeeksi.
Mitään ropeliohjausta ei kannata käyttää, ei toimi. Mielummin korin muotoilu sellaiseksi, että ilma ottaa mahdollisimman vähän siihen kiinni. Silinterin muoto on paras. Ja kun jättää tarpeeksi pitkän narun niin pallon pyöriminenkään ei vaikuta niin paljoa korin pyörimiseen. Samalla laskuvarjon ollessa pallon lähellä (korin ollessa esim. 20m. alempana) alastulo on parempi koska kori tulee puiden välistä alas. Laskuvarjo luultavammin jää kuitenkin puuhun.
Suuntavakaimet korissa saavat sen vain pyörimään, niitä ai kannata käyttää.
Ensimmäisen korin teimme spu eristelevystä.
Toinen tehtiin silinterin muotoisesta 1,5l limupullon kylmälaukusta, johon laitoimme solumuovieristeen päälle.
1080p pätkää kuvasi, n. tunti ylös, 22 min. alas. Kävi n. 20-25km korkeudella.
Lämmitys oli tarkoitus laittaa ainoastaan akuille, että pitäisivät varauksensa paremmin.
Totta. Hyvä vinkki tuo 20 metrin naru, jonka päässä laskuvarjo. Mahdollinen laskuvarjon laukaisuautomatiikka vaatisi vain sähköjohdot vielä narun lisäksi. Tällöin sallittu maksimivetolujuus varmaankin ylittyisi narulla…
Kuulostaa hyvältä. Milloin teitte lentonne? Onko hyötykuormasta saatavilla kuvia tai muuta lisätietoa? Tuliko videokuvasta hyvää? Millaista paikannusta käytitte pallossa? GSM-laitteistoahan ei ilmoihin saa sääntöjen mukaan viedä…
Kahden kuukauden sisällä molemmat lennot, pian kolmas. 20m naru on suoraan kiinni laskuvarjossa. Laskuvarjon narussa on nailoninen luisti jossa pallo on kiinni. Pallo vetää luistia ylös samalla puristaen varjon kasaan. Kun pallo hajoaa, varjo avautuu. Yksinkertaista.
Itseasiassa mukana oli ensimmäisellä kerralla kameran lisäksi pelkkä GPS trackeri, toisella sen lisäksi gsm luuri valojen ohjausta varten. Koko roska aikareleen perään, virrat kytkeytyivät 90 min. lähdön jälkeen. Soitto trackerille, koordinaatit txt-viestillä takaisin. Paikanpäällä soitto puhelimeen, valot kertovat tarkan sijainnin… Aika hauskaa hommaa varsinkin kun toisella reissulla filmi oli loistava!
