Mistä Gore- tms. kalvoa?

Haluaisin kosteusmittauksen nopeammin reagoivaksi ja aikeissa on suunnitella uusi kotelo Ruuville ja siihen koko piirilevyn kokoinen kalvoikkuna.

Mutta mistä saisi sopivaa kalvoa? Mittausympäristö on pölyinen, metallia pieninä partikkeleina, mutta vettä ei kiinteässä muodossa esiinny.

Meidän tietojen mukaan tuollaista RuuviTagissa käytettyä kalvoa valmistaa muutama tekijä maapallolla ja niltä voi olla hankala saada pientä määrää isompana. Todennäköisesti kosteudenmittauksen saisi reagoimaan nopemmin esimeriksi kiinnittämällä pienen putken kotelon kanteen ja kohdistamalla aukon anturin kohdalle. Tällöin ilmatila pienenee vielä huomattavasti.

Ihan heti ei tule mieleen mikä muu voisi olla hyvin hengittävää kalvoa, joka kuitenkaan ei esimerkiksi kerää kosteutta itseensä. Ehkä kirurgin teippi voisi olla soveltuvaa?

Myös softassa oleva suodatus tuo pientä viivettä anturin reagointiin.

Tuo putkivinkki vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta, kiitos siitä!

Ja nyt on putkiviritys testattu ja kosteusmittauksen reagointi on ällistyttävän nopeaa. Onneksi en alkanut kehitellä omaa ideaa pidemmälle ja ymmärsin kysyä. :grinning: